Pakkoruotsi

Taistelutanner levittäytyy edessäni; toiselta puolelta metsäläiset huutavat hurreja homoiksi ja toiselta puolelta – rapujuhlien lomassa – ullanlinnalainen parempi väki kohkaa äidinkielensä sivistävästä vaikutuksesta ja oikeudestaan ostaa Herkusta kaljaa ruotsiksi pälättäen.

Itse suomenruotsalaisena, mutta suomenkielisiä kouluja käyneenä, seison tämän tantereen edessä syvästi huokaisten, päätäni pudistellen. Kun kaihoisasti muistelen ajan kultaamia yläastevuosiani, mieleeni tulee lähinnä eläkeikää lähestyvä opettajaparkamme ja nuorisojoukko jota joku ”vitun” ruotsi ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ja kun nyt mietin, kuka siitä nuorisojoukosta muistaa kahta sanaa enempää ruotsia, luku pysähtyy itseeni.

Missä pakkoruotsin hyöty? Se, että koko ikäluokalle asuinpaikasta tai omista haluista huolimatta tuputetaan yhtä ja samaa vierasta kieltä on hullua. Kuka nyt pakolla haluaa mitään tehdä, kun valinnanvaraa olisi todellisuudessa loputtomiin, resurssien puitteissa tietenkin. Juuri pakkoleima ja tunne, että myyttinen ”bättrefolk” tunkee ruotsia kansan kurkusta alas on suuri syy siihen, että huokailuni kohteena olevan taistelutantereen toinen ääripää huutaa sitä homohurria. Pentti Peruspili Kontulasta kostuu pakkoruotsista pelkästään negatiivisia tunteita. Tietysti parempi väki vallan kahvassa on pitkälti duunarin harha, mutta emmekö voisi antaa helpotuksen näille kansan syville ja yksiulotteisille riveille?

Ruotsi on feminiini kieli, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Simo Suomalaista kyrpii se, että ruotsia puhuva rallattelee nasaalisti puhuessaan. Ruotsia puhuvia ja varsinkin ruotsalaisia halveksitaan sen tähden, että he ovat onnellisemman oloisia kuin ”me”, hymyilevätkin välillä, venäläisiä taas pelätään sen takia, että he ovat jurompia kuin ”me”. Virolaisista ei ota kukaan selvää. Nämä ovat alitajuisia ennakkoluuloja, joita ei ”kansan syvistä riveistä” hevillä kitketä pois. Pakkoruotsin aiheuttamaa hammastenkiristystä sen sijaan on mahdollista helpottaa, poistamalla koko roska. Parhaassa tapauksessa saisimme ruotsista kiinnostumattomat opiskelemaan jotain muuta kieltä, joka ei hyödyttäisi pelkästään heitä, vaan meitä kaikkia kielitaidon monimuotoisuuden kasvulla. Tosin tuskin kovin monet niistä herttaisista yläasteelta muistelemistani pojista ja tytöistä olisivat silmät viattomasta oppimisen ilosta säihkyen käyneet ruotsin sijaan vaikkapa kiinaa opiskelemaan, mutta mitä tahansa he olisivatkin opiskelleet – ja myöhemmin unohtaneet – ainakin he olisivat tehneet sen omalla päätöksellään.

Suomenruotsalaisille, jotka puntit tutisten istuvat kuvitteellisissa ullanlinnalaiskartanoissaan, pitäen kynsin ja hampain pakkoruotsin hyödyn illuusiosta kiinni kuin despootit vallan viimeisistä rippeistään, sanon näin: ”olkaahan nyt lapset ihmisiksi ja päästäkää parat pälkähästä. Ei se Siwan kassa kuitenkaan teitä ymmärrä.” Itse aion puhua mahdolliselle lapselleni ruotsia ja pitää yllä jonkinlaista suomenruotsalaista kulttuuriperintöä, mutta en vaadi, että naapurin Nape opiskelisi muiden suomalaisten kanssa kyräillen ruotsia vain siksi, että 7% tästä Kalevalan kansasta haastaa sitä.

- G