Helsingin Sanomat kirjoitti tasa-arvoiseen avioliittolakiin tähtäävän lakialoitteen junnaamisesta eduskunnassa (HS 22.3.). Itse en ole yksi niistä ihmisistä, joita James Hirvisaari (ps) väittää homoavioliittojen loukkaavan. Ei toisten naimisiinmeno ole minulta eikä keneltäkään mitenkään pois! Hirvisaari kuvaa miehen ja naisen välistä avioliittoa ”pyhäksi instituutioksi”. Jos joskus menen naimisiin, ei oma heteroliittoni tule olemaan piiruakaan sen pyhempi kuin kahden miehen tai kahden naisen, tai kahden transsukupuolisen. Miten kahden ihmisen välinen vilpitön rakkaus ja sitoutumisen halu voisivat häväistä mitään tai loukata ketään? Ihmisten yksityiselämä ei kuulu muille – ja pöyristyttävää onkin, että täysin ulkopuolisilla henkilöillä on valta päättää, saavatko jotkut mennä keskenään naimisiin.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok) vastustaa lakialoitetta siksi, että se on ”työläs, monimutkainen, siitä puuttuu laajempi yhteiskunnallinen keskustelu, eikä sitä ole hallitusohjelmassa”, ja että aloitteen tulisi koskea yhteiskunnallista epäkohtaa, ”joka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä”. Pitäisikö lakialoitteen olla käsiteltävissä ilman vaivannäköä, ja olla aina etukäteen kirjattu hallitusohjelmaan? Eikö homoavioliitoista olekaan keskusteltu vuosikausia? Ja kaikkein tärkeimpänä: mikä olisi kiireellisemmin korjattava epäkohta kuin se, etteivät kaikki ihmiset saa tässä yhteiskunnassa vieläkään tasa-arvoista kohtelua?
- N
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti